sunnuntai 24. tammikuuta 2016

MOROCCAN TAN - SUIHKURUSKETUS

34

Rusketus, varsinkin suihkurusketus on ikäänkuin jonkinlainen tabu. Olemme päivettyneitä ympäri vuoden ja mitään ei olla tehty? Varmasti todella moni turvautuu talvella purkki- tai suihkurusketukseen, siitä ei vain puhuta.

Monille suihkurusketus on jo varmasti ihan tuttua ja arkipäivää, mutta minulla oli hirveät ennakkoluulot kyseistä rusketusmenetelmää kohtaan. Jo sana suihkurusketus toi ensimmäisenä mieleeni oranssit kehonrakentajat ja mielikuvan siitä, kuinka joutuu pitkän aikaa seisomaan alastomana ja hengittelemään tuotteesta lähteviä pahanhajuisia aineita. Lopputulos yllätti minut täysin ja ennakkoluuloni suihkurusketuksesta osottautuivat täysin naurettaviksi.

PR Nailsia Oulussa pyöritävä supermimmi Piia kysyi haluaisinko suihkurusketusta kokeilla. Ihoni on muutenkin vuoden ympäri hieman päivettynyt, sillä käytän päivettäviä kosteusvoiteta, joten miksi ei!


MITEN?

Prosessi alkaa siitä että iho kuoritaan 24 tuntia ja tarvittavat ihokarvat poistetaan 48 tuntia ennen toimenpidettä. Rusketukseen mentäessä kannattaa pukea löysät ja tummat vaatteet, jotta väri ei tahraa niitä. Saavuin paikalle ja Piia ohjasi minut kopille missä sain riisua vaatteet. Jotkut ujostelevat toimenpidettä ja saattavat miettiä mitähän tuo ajattelee minun selluliittipakaroista tai vatsamakkaroista, mutta todellisuudessa työntekijät ovat ammattilasia ja miettivät ainostaan sitä että saavat värin levitettyä ihollesi mahdollisimman tasaisesti. Rusketuksen voi ottaa myös bikineissä, mutta minä päätin olla rohkeasti Eevan nahkapuvussa, sillä en halunnut ihooni rajoja.

Rusketus tehtiin Moroccan Tan - tuotteilla, joita on saatavana useita eri sävyjä, jotta jokaiselle löytyy varmasti oikean värinen bruna. Piia alkoi suihkuttelemaan tuotetta, käännähtelin muutaman kerran ja valmis! Aikaa meni varmaan 5 minuuttia. Luulin että toimenpide kestäisi paljon kauemmin, mutta se olikin ohi todella nopeasti. Kuivattelin rusketusta noin 10 minuuttia ja sain pukea vaatteet ja se oli siinä. Kipittelin heti peilin luo ja väri oli todella ruskea. Todellinen lopputulos näkyy vasta ensimmäisen suihkun jälkeen, jonka voi ottaa aikaisintaan 4 tuntia toimenpiteen jälkeen.

LOPPUTULOS

Rusketukseni tehtiin keskimmäisellä sävyllä (muistaakseni sävy nro 12?), joten vielä vaaleampia ja tummepia vaihtoehtoja halutessa löytyy. Koska ihoni on vähän vaaleampi talvella, olin tähän kyseiseen sävyyn erittäin tyytyväinen. Iho ei ole yhtään oranssi, mitä pelkäsin. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja tykkään tästä sävystä ihan mahdottomasti!


23

Mistään purkista en ole koskaan näin kauniin väristä päivetystä saanut. Viimeksi ihoni on näyttänyt näin kauniin ruskealta kun asuin Espanjassa. Tiedän että monet päivetystä kaipaavat käyvät talvisin solariumissa ja talvilomilla ulkomailla auringossa maataan useita tunteja. Onhan sekin on vaihtoehto, mutta ei kovin terveellinen sellainen.

Auringossa ja solariumissa makaaminen vanhentaa ihoa ja lisää ihosyövänriskiä. Harmittaa koska en tätä teininä ymmärtänyt ja kasvojeni ihosta huomaa että aurinkoa on tullut otettua. Siksi suihkurusketus on erittäin hyvä vaihtoehto, jos haluaa ihon olevan päivettynyt myös talvella. Suihkurusketus on hyvä vaihtoehto myös kesällä, jääpähän enemmän aikaa kaikeen muuhun, kun ei kuluta hellepäiviä vain auringossa makaamiseen.

Moroccan Tan - suihkurusketusken hinta PR Nailsilla on 29€ ja tähän on myös mahdollista hankkia 4 kerran sarjakortti, jonka hintaa on 106 euroa. PR Nails järjestää myös Moroccan Tan - suihkurusketus koulutuksia ja toimii tuotteiden tukkuna. Tuotteita saa myös kotihoitotuotteina. Lisää tietoa ja PR Nailsin yhteystiedot löydät TÄÄLTÄ. Moroccon Tanin Facebook sivuille TÄSTÄ.


Onko joku teistä kokeillut Moroccan Tan - suihkurusketusta? 

Mitä mieltä olette lopputuloksesta ja millaisia kokemuksia teillä on?




keskiviikko 20. tammikuuta 2016

MITEN PUKEUTUA TYÖHAASTATTELUUN

7

Edessä uusi työpaikka ja työhaastattelu? Bleiseri ja suorat housut, vai saako pukea farkut? Tässä omat vinkkini naisille kuinka pukeutua työhaastatteluun. 

Ensivaikutelma on kaikkein tärkein ja pukeutumisella on yllättävän iso rooli siinä minkälaisen käsityksen ihmiset sinusta saavat. Haastattelija muodostaa sinusta jo ensimmäisillä minuuteilla kuvan kuinka hyvin sopisit heille työntekijäksi.

Pukeutuminen kannattaa ottaa oikeasti huomioon ja miettiä tarkoin, mitä aiot haastettaluun pukea. Valmistaudu hyvin, sillä haluathan kertomasi lisäksi myös näyttää, että juuri sinä olet sopiva henkilö hakemaasi työhön. Kaikistä tärkeintä kuitenkin on, että sinulla on mukava ja itsevarma olo vaatteissasi, hait sitten mitä työtä tahansa.

Työpukeutuminen on vapautunut todella paljon ja tuntuukin että enään vain muutamilla aloilla noudatetaan tarkkoja etikettejä. Ensimmäisenä tulee kuitenkin miettiä, minkälaiseen paikkaan olet hakemassa ja pukeutua sen mukaisesti.


KONSERVATIIVINEN ALA

Konservatiivisille alalle hakiessa, kuten pankkiin tai johonkin muuhun virastotyöhön on hyvä noudattaa etikettiä. Tummansininen tai muu tumma hyvin istuva jakkupuku tai bleiseri ja siistit housut toimivat aina. Mustat hillityt avokkaat ja valkoinen kauluspaita tai silkkipusero.

Tärkeintä on siisti ja tyylikäs kokonaisuus, joten myös meikki kannattaa pitää hillittynä. Se että pukeutuu siististi ja asiallisesti, ei tarkoita että sinun tarvitsisi olla tylsä ja persoonaton, joten kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Ei missään tapauksessa farkkuja tai legginssejä!


1 2.5


KASUAALIMMAT TYÖNTEKIJÄT

Opettajan, kampaajan tai koulunkäyntiavustajan paikkaa hakevalle, puku ja korkkarit saattavat olla helposti liikaa. Tällöin siistit housut, hame tai mekko, kaunis pusero tai neule ovat hyviä vaihtoehtoja. Tummat nilkkurit, saappaat tai muut kauniit simppelit nahkanengät, sekä hillitty meikki ja kampaus.

Vältä alipukeutumasta ja liian rentoa lookkia, hakisit sitten kuinka rentoa paikkaa tahansa. Vaikka pukeutuisit hakemassasi työssäsi työnantajan määräämään uniformuun, tulee haastatteluun kuitenkin pukeutua siististi.

Farkut ovat hieman kiistelty aihe, käyvätkö ne työhaastatteluun vai eivät. Itse en farkkuja pukisi, mutta sekin riippuu täysin minkälaiseen työhön on hakemassa.  Jos pukukoodi on rento ja haet esimerkiksi vaatekaupan myyjäksi tai lastentarhanopettajaksi, mielestäni tummat yksiväriset farkut yhdistettynä siistiin kauluspaitaan ja nätteihin kenkiin käyvät ihan hyvin.


6
3
5
4

MUISTILISTA

Hait sitten mitä työtä tahansa, tärkeintä on että viihdyt vaatteissasi ja tunnet olosi itsevarmaksi.

- Pukeudu niin kuin hakemassasi työssä pukeudutaan.
- Pidä meikki ja kampaus hillittynä, siisti myös kynnet.
- Älä laita liikaa hajuvettä.
- Pue koruja maltillisesti, siistit korvanapit ja rannekello riittävät.
- Vältä liian lyhyttä hametta ja liian avonaista kaula-aukkoa.
- EI varpaita paljastavia avokkaita.
- Vältä liian räväköitä värikokonaisuuksia. Jos et ole varma mitä väria kannattaisi pukea, pue sinistä.


Lopputuloksen tulisi olla sellainen, että haastattelija kiinnittää huomiota sinuun, eikä päälläsi oleviin vaatteisiin.




maanantai 18. tammikuuta 2016

ASUJA PUHELIMEN MUISTILTA


Aina ei ole aikaa kuvata hienoja asuja hulppeissa miljööissä, vaan silloin on turvauduttuva luurin kameraan. Pitkästä aikaa valo eteisessä on riittänyt puhelimella asujen kuvaamiseen, kiitos joululahjaksi saamani kirkasvalolampun.

Tässä muutama puhelimella näpsäisty asu viimeviikoilta, jotka Instagramissa minua seuraavat ovat saattaneetkin jo bongata.



12570936_1170500139626751_2075421374_n

Takki // Jacket Bik Bok
Housut & Laukku // Trousers & Bag Mango
Tennarit // Sneakers Adidas
Hattu // Hat Lindex
Kauluspaita // Shirt Uniqlo


12584154_1170500439626721_454619536_n 

Bleiseri // Blazer Jil Sander
Kengät // Shoes Heschung
Farkut & Poolopaita // Jeans & Turtleneck Gina Tricot
Laukku // Bag Le Tanneur


12583734_1170500119626753_319645954_n

Takki, Neule & Housut // Coat, Sweater & Trousers Uniqlo
Pipo // Beanie H&M
Loaferit // Loafers G.H. Bass & Co.
Laukku // Bag Le Tanneur





keskiviikko 13. tammikuuta 2016

LAMPSHADING

1 2 3 Hallee Steinfeld 5 7 8 10 11 12
13

Kardashianin klaanin tyttäret saivat muutkin innostumaan tästä nimensä mukaisesta lampunvarjostinta muistuttavasta trendistä. Ylipolvensaappaat yhdistetään pitkään paitaan ja voilá! Trendilook on valmis.

En ole vielä ihan varma omasta mielipiteestäni tätä trendiä koskien. Ylipolvensaappaat ja pitkä pusero näyttävät varmasti hyvältä 180 cm pitkällä mallilla, mutta en ole ihan varma miltä tyyli tulisi näyttämään 158 cm pituisella kääpiöllä. Voihan olla että lopputulos olisi söpö, mutta vaarana on että tyyli tekee pienestä ihmisestä vielä lyhemmän näköisen.

Vaikka rakennan toimivaa vaatekaappia ja yritän välttää täyttämästä kaappiani ohimenevillä trendeillä, joku tässä kiehtoo. Ylipolvensaappaita en vielä omista, mutta uskon että voisin keksiä niille muutakin todellista käyttöä kuin #lampshading. Oma suosikkini olisi yhdistää tummat ylipolvensaappaat pitkään vaaleansiniseen kauluspaitaan. Jos innostuit trendistä, lisää alle sukkahousut ja voit pukeutua trendiin myös talvella.

Lampshading - uhka vai mahdollisuus?


maanantai 11. tammikuuta 2016

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

-18°C

10
15
a 8 c

Laukku & Housut // Bag & Trousers Mango
Takki // Coat Bik Bok
Tennarit // Sneakers Adidas
Huivi // Scarf  Loro Piana
Käsineet // Gloves Chester Jefferies



sunnuntai 3. tammikuuta 2016

MITÄ SAIN JOULULAHJAKSI

14

Olipa kummallinen viikko, koska en ole kuvannut juuri ollenkaan ja muutenkin olen ollut melkein koko joulun ajan ilman somea. Oli virkistävää tehdä kaikkea mahdollista muuta, mikä olisi varmasti jäänyt tekemättä, jos olisin koko ajan roikkunut netissä. Oli ihanaa viettää joulu ja uusivuosi rauhassa perheen ja rakkaimpieni kanssa.

Nyt kuitenkin takasin normaaliin somearkeen ja ajattelin aloittaa vuoden esittelemällä teille Nikolta saamani joululahjat. Olin ilmeisesti ollut taas erittäin kiltti, koska sain niin paljon ihania lahjoja myös perheeltäni ja ystäviltä, joten iso kiitos vielä kaikille!


1

Tämä oli mun suosikki! Olympus PEN Lite E-PL6 kamera M.Zuiko 14-42mm objektiivilla. Olin jo pitkään haaveillut taskukokoisesta järkkäristä, joka olisi helppo kuljettaa mukana minne vain. Tämä oli paras lahja mitä voin kuvitella! Ihan vähän tässä on vielä opettelemista, sillä en ole koskaan kuvannut millään muulla kuin Canonin kameroilla. Kaikki muut tämän postauksen kuvat olen kuvannut Olympuksella.


2

Olin ällikällä lyöty kun paketista löytyi G.H Bass & Co.:n klassiset Weejuns pennyloaferit. Minulla on puhelin täynnä inspiskuvia asuista näiden kyseisten kenkien kanssa ja nyt pääsen nämä suloiset popot omiin asuihini yhdistämään! Lisää juttua kengistä tulossa asupostauksen yhteydessä.


4 6

Tämän lahjan oli tontut kuunnelleet tarkkaan, sillä olen tarvinnut lisää meikkisiveltimiä ja vihdoinkin minulla on oma sivellin jokaiselle tuotteelle. Lancomen setti sisälsi neljä huippusivellintä sekä sivellinlaukun.


8

Lahjaksi tuli myös Suomalaista designia, Innoluxin Rondo kirkasvalolamppu, jonka olen jo ristinyt selfie-lampuksi. Tuntuu että mieli piristyi heti lampun meille muutettua ja sen lisäksi pystyn kuvaamaan vaatteita ja muita juttuja kotona, vaikka ulkona olisikin pimeää. Kuka sanoi että käytännön lahjat ovat muka tylsiä? Minä tykkään ja paljon! Kaiken lisäksi lamppu on todella simppeli ja kaunis.


9

Ei joulua ilman kirjoja. Andrea Pomerantz Lustigin How to Look Expensive kirjaa olin pukilta toivonut, mutta Nina Garcian The One Hundred ja Scott Schumanin The Sartorialist X tulivat iloisena yllätyksenä. Mikä olisikaan parempaa kuin loikoilla kullan kainalossa, juoda teetä ja lukea hyviä kirjoja!

Sellaisia joululahjoja sain Nikolta ja täytyy sanoa että kyllä osuivat nappiin! Sain myös paljon kivoja juttuja perheeltäni ja ystäviltäni, joista iso osa on jo syöty ja juotu.


Minkälaisia lahjoja te saitte? 
Oliko lahjat mieluisia vai pitikö mutristaa huulia ja
käydä vaihtamassa tai palauttamassa?