lauantai 10. lokakuuta 2015

SYKSYN TUULIA JA UUSIA ALKUJA

2

Ensinnäkin, iso kiitos teille ihanille lukijoille!

Olette piristäneet mieltäni todella paljon, kun olette pysähtyneet juttelemaan ja kyselemään kuulumisia ja milloin jatkan taas postaamista. Teidän ihanat kommenttinne ovat antaneet minulle energiaa innostua blogin kirjoittamisesta uudelleen. Nyt minulla on myös paljon enemmän aikaa blogilleni ja vastata teidän kommentteihin.

Vanhat postaukset olen poistanut, sillä halusin aloittaa alusta. Elämäni on muuttunut aika paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Myös intohimoni vaatteisiin, pukeutumiseen ja tyyleihin on syventynyt entisestään.

Meillä minä en olekaan ainoa pukeutumisesta kiinnostunut, vaan myös poikaystäväni on erittäin intohimoinen vaatteiden ja tyylien harrastaja ja olenkin oppinut häneltä paljon kiinnostavia juttuja. Olen kiinnittänyt paljon enemmän huomiota siihen, minkälaisista materiaaleista valmistettuja tuotteita minun kannattaa hankkia ja miksi pukeutumisessa on hyvä noudattaa tiettyjä sääntöjä.

7
2
Tennarit // Sneakers Keds,  Takki // Coat River Island,  Poolo-toppi // Polo-tank Gina Tricot, Housut // Trousers Mango,  Kello // Watch Skagen


Kiinnitän myös paljon enemmän huomiota tuotteiden laatuun, yhdisteltävyyteen ja monikäyttöisyyteen. Olen aina ollut hirveä shoppailuaddikti ja ostanut paljon juttuja hetken mielijohteesta. Nykyään panostan järkeviin hankintoihin ja olen tajunnut että yksi hyvä on parempi kuin monta huonoa. Haluankin jakaa kaiken oppimani myös teidän kanssanne!

Omaa tyyliäni en osaa yhdellä sanalla kuvailla. Minimalistinen ja klassinen, ranskalaisella vivahteella voisi olla hyvä kuvaus... Kuvissa esimerkkiä mun arkityylistä. 

Luvassa siis edelleen postauksia, joissa vaatteet ovat pääosassa blogitekstekstejäni, mutta tulen myös postailemaan entiseen malliin kauneudesta, kulttuurista, mielipiteistäni ja milloin mistäkin.

Ihanaa syksyä rakkaat lukijat, tästä se alkaa! 

4 kommenttia :

  1. Ihanaa kun oot palannut Tiina! Hyvältä näyttää ulkoasu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuu kyllä mahtavalta päästä taas kirjoittelemaan! Pää pursuaa postausideoita, joten ihana päästä toteuttamaan niitä! :)

      Poista
  2. Heeei kiva, kun oot palannut blogimaailmaan! :)

    VastaaPoista